Ja kun se sama lause kuuluu vielä toisinaan kesken unien, pienestä sängystä, yön hämärässä.
No, siinähän alkaa sitten kangistunut äiti-ihminen toivomaan, että lapsi herättää äidin äitienpäivänän samaisella lauseella. Että kielot tuoksuvat avonaisen ikkunan takana ja tuuli leuhuttaa verhoja ja että satakieli laulaa kauneimman laulunsa ja että aamukahvin tuoksu leijailee kaukaa kotoisesta keittiöstä.... Että sitä venyttelee itsensä hereille onnen häpeilemätön hymy huulillaan.....
Toisin kävi. Heräänn siihen, että pienet jalat tuikkasevat kipakasi selkääni. Taas on lapsi näköjään kömpint yöllä meidän väliimme uniaan jatkamaan. Ja pieniä potkuja seuraa vaativa kimahdus TAHDON SIMAAA. Ei meillä ole simaa- kuulen itseni vastaavan MUTTA MINÄ TAHDON SIMAA, kovenee vaatimuksen äänensävy. Kaksivuotias on hereillä ja tietää miten tämän kuuluisi mennä.
Katson kelloon. Se on kuusi aamulla. Äitienpäiväaamuna. Meillä. Ei ei ei... meillähän nukutaan pitkään. Aina. Jokainen.
Miten se nyt?!??! Mies kerkee jo nousta ja luvata yllätysaamiaisen... Sinne ne sitten tassuttelevat. Keittiöön.
Hetkenperästä tosiaan kantautuukin selvästi havaittava kahvin ja paahtoleivän tuoksu! Ihanaa! Äitienpäivä on tässä. Minä olen äiti!Taas!
Pöytään on katettu mansikkasiideriä kuoharilasissa. Ja suloinen ruukkkuruusu siinä kaiken keskellä. Tarjoilulautasella kinkkua, savujuustoa, tomaatteja..... paahtoleipää ja suklaakeksejä! Äitienpäivä!
Mies pyytää tytärtä laulamaan äidille jotaikin kaunista. Tuikituikitähtönen kajahtaa iloisesti! Kiitos!
Päivällä grillattiin kotipihassa ja nukuttiin päiväunet. ... hm... ja ehkäpä perinteeksi muodostuu myös tämä: Miehen tavliturkin heitto ja meidän muiden varpaiden kastelu... Vesi oli hyisen kylmää!
Tästä sitten kohti juhannusta ; )
Kommentit