Onhan se sitten jännittävää tuo luontokuvaus! Ymmärrän hyvin, miten joku saa siitä aikaan ammatin, toimeentulon. rahaa leipään, leivänpääliseen ja katonkin vielä päälle. Ja ei ne ilman vaatettakaan joudu olemaan. Ne jotka osaa ja joiden linssi löytää ne makeimmat mestat. Ymmärrän. Minustakin OLISI voinut hyvinkin tulla jotain. Tai tulihan minusta! Tämmönen hyvän mielen kuvaaja!

Niiin on taas naurettu mahanahkat lepattaen, kintut suorana kiikkutuolissa, vedet silmissä ja poskilla. Lyöty kättä ottaan ja toisen olalle.. Meidän äiti se kuvaa.... makroa on justiin se mitä paljastuu kun ihmeellinen piuha on siirtänyt otoksen ruudulle. Sillälailla!

Kas näin. Teimme viikonloppuna monta mukavaa reissua kevät tulvia ihmettelemään. Sää oli mitä mahtavin ja lintujen laulu niin suloista, että lapsi tänäänkin herätessään hyväili... "yksi lensi pois..."

Ja sitten niihin kuviin(ni)


HUUMORIKUVA



1. Mikä se siinä?



SATUKUVA




2. Tässä, mun mielestä, on kallionkolossa "jäinen, sädehtivä sydän"



LUONNONILMIÖ



3. Lapsi sanoi, että "Hurttigruutten"...  Olkoon niin. Milelikuvitusmatkailu avrtaa! Hurtigruten! Sillälailla. Omenoilla on taipumus pudota ihan siihen juurille.

Ja jos tämän äidin lapsi kuvailee huoltoaseman veeseepöntössä lirisevää sinistä vettä ihanaksi hajuvedeksi, niin tiedän, että juurille pudonnut omena on  suurenmoisen lahjakas!


******

KAIKEN KAIKKIAAN! Lapseni, iso poika,  valmistuu hienomekaanikoksi! Että ihanaa, vihdoinkin minulla on myöskin jotain hienoa!

Minä tyydyn olemaan se oma jännittävä itseni. Jännittävätyyppi, sanovat!
Itse tiedän, että kyllä kyllä... olen erikoisen jännittävä.   Ja varsin hyvä jännittämään kaikkea muuta, paitsi vatsalihaksia!