Nostin leivontamargariinin keittiötasolle lämpenemään. Olis ihana, jos täällä tuoksuisi ihan kohta vaikka tiikerikakku tai joku muu suklaa-ajatuksella tekaistu leivonnainen!

Aamupäivän siivosin... En tiedä onko se oikeasti kenenkään lempipuuhaa, vaikka moni niin väittää! Mattoja syystuulessa puistellessa "lempi-puuha" sana hiukan hipaisi mielen reunaa... Ja sitten toisen kerran, kun levittelin niitä monenkirjavia puuvillaraitoja kotimme lattialle.

Aiemminnin oli tiuskinut salaa, itsekseni. Arkipäivän aiheista. Ensin imurille, josta toinen pyörä kolkkaa ja toinen jumittaa. Sitten siivousmopille, josta varsi rupesi ensin lenkoamaan ja sitten lopulta taipui kokonaan poikki! Itketti ja kiukutti. Luutusin nurkat kyttyrässä minimopilla ja puhtaaksi tuli!

Siinä minun touhutessa lapsi katsoi kolmatta kertaa samaa pikkukakkosta tallennuksesta... Siellä kiljuttiin, että OTA BANAANI! Ilmeisesti hänellä nälkä yllätti, koskapa tuli luokseni ja sanoi, että ANNA BANAANI! Muuta ei ole tänään sitten syönytkään!

Vaan oispa sitä itsekin, kuin lapsi.. OTA BANAANI ja nauti.  Niistä murheet ja tee jotain muuta kivaa! Sytytä valot, jos on pimeää. Ja naura varjolle!

Tuo justiin minua hurmasi...ajatus, että eihän  varjossa tarvitse masentua! Varjo syntyy siitä, että aurinko paistaa selänpuolelta. Pitäshän sitä lämpöä ja valoa olla ihan siinä iholla. JA mikään pimeys tai yö ei kestä iänajan. Lapsikin sanoo, että laita valot tai että kohta on aamu! JA kato äiti mun varjoa! Se levittää kädet ja hyppää kivillä kikattaen!  Leikkii hippaa varjon kassa ja vilkuttaa auringolle.

Minullekin!

Tämmösiä mietin, kun miehen veljellä todettiin syöpä. Ja nyt justiin tuntuu, että ei haluaisi edes ajatella asiaa. JA ite jännitän omaa kardiologin tapaamista. Sekin saisi olla vain varjokäden vilkutus!

Elämä on ajankohtaista!