Lapsen unta on aina ihailtava hetki sen nukahtamisen jälkeen. Pieni hetki pysähdyksissä. Toisinaan se pieni hetki vaihtuu ihanaan horrokseen, joka vaivuttaa parituntiseen päiväuneen aikuisenkin! Tästä autuudesta ole minä kyllä viimepäivinä ansaitusti nauttinut! Ihanaa! Kotiäitiyttä parhaimmillaan... sen jatkuvan tekemisen totaalista vastapainoa. Hetki lepoa, ettei illalla itketä!

Viimepäivinä tunteita ovatkin nostattaneet monen moiset asiat! Joululaulujen salaa soittaminen on niistä asia ykkönen!

Ja jouluvalojen virittely, tietysti!

Tänään herkisti pienokaisen päiväunille laitto. Meille on tullut tavaksi lukea UppoNallen Ystäväkirjaa. Sieltä aina muutam värssy. Nyt näyttää siltä, että tyttö osaa niitä ulkoa piktän pätkän! Supisee värssyjä vieressäni peiton alla lähes sanasta sanaan! Ja tietää että lokakuun jälkeen tulee marraskuu! Ja että Joulukuussa lauletaan hänelle ONNEA ONNEA VAAN!

Ja tapana on myöskin laulaa hiljaa unilauluksi "pieni tytön tylleröinen". Tänään tuo tylleröinen lauloi itse mukana suurimman osan tuutulaulusta. Ja nukahti poloinen omaan lauluunsa siinä kohti, missä "sinipiika sipsuttelee ja ottaa kiinni kädestä"! 

JA nyt sytytin itselleni kynttilät. Ulkona minun mielestä on jo aavistus hämärän hiipimisestä... Voisin alkaa tuumimaan jotakin jouluun liittyvää. Tuon blogin otsikkokuvankin askartelin jo teemaan valmiiksi...