Ajatusten virta, taikka pikeminkin puro. Kovasti se äiti haukottelee ja antaa pikkumietteiden pomppia ja mennnä menojaan. Lapsi ja lapsen isä autuailla päiväunien mailla. SAde lakannut ulkona ja tuuli puhaltelee navakasti pihamaata kuivaksi. Korvien välissä soi huoleton reggae, vieraalla kielellä.

Aamulla puski mielen täyteen sellaista mietettä, mistä en yhtään pitänyt. Hokasasin, että olen koko elämäni ollut aina tekemässä jotain. Että miedät kaikki neljä lasta kasvatettiin ajatuksella, että "ei sitä passaa jouten olla!". Niimpä menty on. Ja kun menenminen on loppunut, niin keksitty heti uutta! On pitänyt olla sen näköinen, että on tässä puuhaa ja työn alla uutta.

Niimpä. Nää ajtukset pullahtivat juuri epäedullisella hetkellä. Istuimme autossa, tiukasti turvavöissä. Autoon pakattuna soiittovehkeitä ja lettupannuja ja sähkövatkaimia. Mehän sitä kesätoria tuolla pidetään... Mies oli tullut yöllä kolmen aikaa soittokeikalta ja minä olin piehtaroinut suuressa vuoteessa lakanat mykkyrään, puolihorroksessa.  Miettinyt seuraavaa päivää ja sen TEKEMISIÄ!!!!!! Mihin meillä on aina mukamas kiire? Itkuhan siinä väsyneenä tuli. Ja lapsi se vaan tyytyväisenä lauloi takapenkillä "tuiki tuiki tähtönen!".

Että:

Antaisko tuon halkoläjän olla pihalla levällään?

Antaisko tiskien olla tänään koskematta?

Antaisko kahvinkeittimen suhista tuntitolkulla kahta vanhaa sumppipisaraa?

Antaisko välillä olla?

Jep. Ja söin SORMIN, rasiasta suoraan, Rasilaisen hapankaalia. Ja ajattelin lisää. Ja huomasin kaipaavani veneelle. Keskelle järvenselkää. Hiljaisuuteen ja rauhaan.