Empäs nyt sitten muista milloin.. tai minä päivänä, mutta viimeviikolla kuitenkin. Pöksäytin itseni isännän viereen autoon, etupenkille ja sanoin osoitteeksi sen isonkylä hoteimman kirppiksen!

Tarkoitus oli, että löytäisin tyttärelle jotkin kivat kevät kengät. Pihalle leikkeihin. Tai vaikka ihan juhlakengät!  Tuntuu, että oikeiden kauppojen kenkähinnasto on sellaista tähtitiedettä, johon ei halua itse osallistua. Kahdeksan kymppiä pikkutytön juhlakipsuttimista on kertakaikkisen liikaa. Oikeesti! Eikä meidän ystäväpiiriin, mummeihin ja muihin kummeihin kuulu ykkösluokan äveriästöä, että olis odotettavissa tuon hintaluokan tuhlailua.. joten yksissä tuumin puemme ja kengitämme lapsen kirppulan aarteista kuustuvaan karderoobiin! Näin.

Rakkaudella. Hulvattomasti! Ilolla!
.
Pikkusen meinasi tietysti alahuuli alkaa väpättämään, kun kaikki tarjonta näytti siinä keväisessä aamupäivän pölyisessä ja kelmeässä valossa tuhruiselta. Ja nuhruiselta. Ja surulliselta. Ja vanhalta. Jonkun toisen sellaiselta vanhata, jota en itselleni tai lapselleni halunnut. Luulin jo hukkareissun kolikoineni tahneeni.

Vaan.. kunnes.. aina pitäsi uskoa siihen, että kulman takana on oikeasti jotain kiinnostavaa! Sieltähän se taas pilkotti. Heilahti vissiin jotenkin houkuttelevasti. Vanhan roosan värinen, farkku, tai rock-henkinen liivihamen pienelle tytölle. Hinta 2,50€!  Aikani pyörittelin ja tutkiskelin, kunnes tuumasin, että pikkutahrat lähtee ihan vasmasti BioLuvililla! Ja jos ei lähde, niin saan mainiot kaavat käyttööni!

JA olin niiiiiiiiin hyvilläni. Pesulapun kiellosta huolimatta käänsin pyykkikoneen termostaatin 60 asteeseen. Sehän tepsi, kuten yleensä! Silityksen jälkeen mekko oli kuin "uusi".

Tanssimusiikki soimaan ja tyttönen vauhtiin!  Kas näin: Roosa farkkumekko, heiluvat  helmat ja jalalla koreasti!