Toisinaan... Varsinkin silloin, kun jääkaappi näyttää kerta-aukaisulla, esteettä valkoista takaseinää! Ja mies, kaikkeuden komein, huutaa kaupalle lähtiesään, että  "mitä mä tuon?" ja minä siihen huutaisen vastauksen, että kaikkea tarpeellista. Munaa,maitoo,leipää voita... ja ovi painautuu kiinni. Ja auto hurahtaa pihasta kaksikymmentä kilometriä mutkaista raittia saksalaisen kaupan pihalle.

Siinä sitten tiskatessa jälkiin suhisen, että fetaa tai mozzarella, jotakin savukalaa, oliiveja, pikkukurkkuja, hm... siideriä... pussillinen karkkia ja niiiiin... ne artisokan sydämet olis ihania. Olis ihania ja olis kiva! Olis, olis ja olis....Tiskaan altaallisen loppuun ja huuhtelen astiat ritilähyllyyn.Kuivaan kädet ja otan mukillisen päivällistä, liian paksu kahvia ja jään kaukosäädin kädessä haukottelemaan perjantai-iltaa. Tulisko sieltä munamies... miltähän kanavalta? Jos ne kynttilät laittais, mulle ja isommalle tyttärelle. Pikkuinenhan menee pian nukkumaan. Ja miehellä on taas joku työn tapainen hoidettavana.

Autonvalot takaisin kotipihassa. Pysähtyy siihen omenapuun viereen. Isännyys kasseineen sisään ja huutaa, että "Hyvää tyttöjen iltaa!" Siihen se laskee, yksitellen, keittiön pöydälle, viivytellen. Vilkuilee ilkikurisesti ilmettäni: mozzarellaa, pikkukurkkuja, oliiveja, savulohta..... siideriä ja pussillinen karkkia!!! Oli ajatellut, että mitäpä, jos yllättäisi mamman!!!!! Taidamme tuntea toisemme!