Joku tämän jo tietääkin, mutta kerrompa nyt vielä. Meidän suvussa kun kulkee rasitteena katella unia. Semmosia unia. Niitä unia. Ja sitte tietysti rinnalla kulkee se rasite, että ei katella niitä unia. Silloin ajatellaan. Ajatellaan pimeästä hetkestä, hämärään hetkeen ja lopulta noustaan ylös. Avataan verhot ja ollaan niin väsyneitä kaikesta ajattelemisesta, että on pakko syödä puuroa, koska leivän jyrsiminen on liian raskasta.

Niin. Siis. Olipa yksi yö semmoisten öiden joukossa, jolloin katsoin unia. Olin raskaana, oikeasti. Uneen tuli syntyvä tyttäremme. Hänellä oli vaalea kiharainen tuka ja pieni hymykuoppa oikeassa poskessa. Siinä se mennä humputti eestaas ja työnteli antiikki huonekaluja pitki huushollia. Isäni, sananikkari, tupsahti jostakin siihen uneen. Vihelsi pitkään ja sanoi, että: " siinäpä oikea kohukaunotar!!!!  Onhan se nätti, mutta lähtee sittä kauhea kohu!" Ja tytär jatkoi tuolien työntelyä....

Sitten se lapsonen ajallan syntyi. Ja toden totta, kohukaunotarhan se siinä! Koitin ottaa esimerkis yksvee-kuvia, jälleen kerran,niin eipä tuo meinannu mahtua siihen parin tuuman näytölle! Taisin kuvat niitä vuosi kuvia koko menneen joulukuun. Aina kun luulin, että nyt on hyvä hetki! Tässä nyt kuitennii muutama nätti,samassa paketissa. Ei niin parhaasta päästä, mutta jotenki söpösiä.Olkaa hyvät!