"Hipii huraa.. " siinä taitaa olla tytön viimeaikojen suosituin ilonilmauksen sanamuoto! Tänään tuo riemuhuuo kuultiin kesken aamukaakaon ja paahtoleivän. Ulkona alkoi satamaan lunta!

Lumi putoili suoraviivaisen taidokkaasti. Ihan kuin joku olisi laskenut jättisuuria hiutaleita varovasti alas taivaasta. Herkästi ja vakaalla kädellä, niin ettei yksikään suuri lumitähti rikkoutuisi tai joutuisi yllättävän tuulenpuuskan riepoteltavaksi. Päätin mielessäni, että siunattuja erikoishiutaleita meidän pihalle!

Ja samalla päätin mielessäni lopettaa aikuismaisen laiskuuden ja ilmoitin lapselle, että mehän mennään HETI aamiaisen jälkeen ulos. Niin heti, kunhan äiti on ENSIN pedannut sängyt ja viikannut pyykit ja ripustanut seuraavat ja ja ja... Aloin kuulostamaan omissakin korvissani karmaisevan teennäiseltä akalta! Silti tohotin nuo pakkohommat alta pois...

Pihan lumikerros oli surullisesti ehkä...viisi senttiä. Paikkapaikoin näkyi oikeita kuralammikoita.. mutta ei me sinne. Käännettiin silmät taivasta kohti ja huudettiin kovaa HIPIII HURAA! Laskettiin mäkeä. Hiekka repi ronskisti pulkanpohjaa ja lumi pöllysi ympärillä.

JA maja! Mistä ihmeestä nuo ipanat keksii ryhtyä majantekopuuhiin?  Joka paikassa? Tälläkertaa maja löytyi marjapuskan alta. Sinne se punapuku ryömi ja lauleskeli mennessään "tiutau tilhiä"!  Kelpo maja tuntui olevan, koska sisään tuloa sai houkutella usealla konstilla. Lopulta haettiin pyykkinarulta jäätyneet pyyheliinat. Ladottiin ne tyttären pulkaan ja jotenkin siinä samlalla tultiin "vahingossa" sisälle. Että mä olen taas hyvä ja kekseliäs äiti....