oijoijoi... tää juttu on aivan unohtunut! Meidän ipanan UUSI polkupyörä! Jonka tyttö nimesi aamutuimaan "popoksi" (lue, mopo)

Tuossa se popo nökötti, työntöaisa sojollaan, eteisaulassa eräänä sunnuntai-aamuna. Ihan kun ois joulupukki piipahtanut ennakkoon. Eikä kyllä tarvinnut lapsoselta kertaakaan kysyä, että kenenköhän menopeli se mahtaisi olla!

Siihen mopon rattiin. Tukka unesta sekaisin. Yöpaitasillaan. Isi antoi kyytiä. Ja äiti hikoilutti kämmeniä rullalle suttaantuvien mattojen vuoksi. Eihän nuo pikku jalat kunnolla ees polkimille ylttäneen..Eivät yllä ennen ensi kesää. Mutta eipä silti, ei se ohjaaminenkaan mitenkään helppoa ole. Ja polkemisen oppimiseen menee joku tovi. Pieni on toinen vielä! Osa hampaistakin on suuhun puhkeamatta! JA puhettakin pitää kovasti maistella.

Mutta popo on hyvä ja hieno!

Nyttemmin se popo seisoo pihan puolella parkissa. Portaiden juuressa. Valmiina. Jäätelönvihreä kolmipyöräinen!