Arki on se pikkuinen ukko, 
jolla on taskussa avain ja lukko
Niillä se sitoo ystävät yhteen,
niinkuin maamies pellolla lyhteen

JA tähän pitäs laittaa semonen nätti kiiltokuva. Tuo muistovärssyksi kutsuttu ralli putkahti mieleen, kun katselin meidän keittiössä vaeltavaa tiskivuorta. Se ulottuu molemmin puoli altaita. Jatkuu sivutasolle ja lautaspinot muikertelevat kuin disneyn piirretyssä... aji jooo.. ja joku siellä sanoo, että värssyssä se on RAKKAUS se pikkuinen ukko..

Niin. Olemme teheet hiukan näitä kotityö-järjestelyjä kirjoittajan mielnterveyden eduksi. Eilen oli miehen tiskivuoro joka pääsi muuttumaan tämän päivän tiskivuoreksi. Sanottakoon, että huojentumisen ja vahingonilon määrä on kutkuttava!
Kolmehenkinen perhe syö ja juo yllättävän monesta kiposta parin päivän aikana!

Itse otin hieman osaa aikuiseten elämään kodin ulkopuolella. Sain mielenkiintoisen suunniteluprojektin. Tänään tepastelin asiantuntijan elken työmaalle katsomaan ensimmäisten seinien purkua... Ja tulipa sekin todennetuksi, että lapsellisen ihmisen työnteko kotoa käsin on jänskä juttu. Matkalla tapahtumapaikalle, auton takapenkiltä kuuluu kaksivuotiaan reipas toivomus: MUSIIKKIA!  Lapsi mukaan työmaalle.. pee ja ärrr... näillä mennään! 

Koska siis kotipihalla olisi ollut ehkä hieman vaarallista. Naapurin isäntä oli tulossa traktori hommiin. Ja kaksivuotias ilman ylimääräisiä valvovia silmiä siinä yhdistelmässä oli aika huono ajatus.

Mutta yllättävän kiltisti tuo äitin töissä oli. Sanoi nätisti kaikille päivää. Keräili lattialta vanhan myymälän aarteita. Vappuhyrrää, tarraliuskaa... Paikka oli tuttu. Olihan tuo jo aiemmin mittaillut mukana seiniä omalla pienellä PINKILLÄ RULLAMITALLA!  Ja kotona piirtänyt asianmukaisesti SUUNNITELMIA! 

Että arki ja rakkaus, ne sitovat ihmiset yhteen. Tässä sitä mennään kylki kyljessä....


ps. ja isännyys tuumii, että tiskikone voisi olla aika hyvä juttu.... 

On se ihanaa, kun lapsukainen katsoo suoraan silmiin ja sanoo kirkkaalla äänellä, että Äiti minä rakastan sinua ja iskää!
Ja kun se sama lause kuuluu vielä toisinaan kesken unien, pienestä sängystä, yön hämärässä.

No, siinähän alkaa sitten kangistunut äiti-ihminen toivomaan, että lapsi herättää äidin äitienpäivänän samaisella lauseella. Että kielot tuoksuvat avonaisen ikkunan takana ja tuuli leuhuttaa verhoja ja että satakieli laulaa kauneimman laulunsa ja että aamukahvin tuoksu leijailee kaukaa kotoisesta keittiöstä.... Että sitä venyttelee itsensä hereille onnen häpeilemätön hymy huulillaan.....

Toisin kävi. Heräänn siihen, että pienet jalat tuikkasevat kipakasi selkääni. Taas on lapsi näköjään kömpint yöllä meidän väliimme uniaan jatkamaan. Ja pieniä potkuja seuraa vaativa kimahdus TAHDON SIMAAA. Ei meillä ole simaa- kuulen itseni vastaavan MUTTA MINÄ TAHDON SIMAA, kovenee vaatimuksen äänensävy. Kaksivuotias on hereillä ja tietää miten tämän kuuluisi mennä.

Katson kelloon. Se on kuusi aamulla. Äitienpäiväaamuna. Meillä. Ei ei ei... meillähän nukutaan pitkään. Aina. Jokainen.
Miten se nyt?!??! Mies kerkee jo nousta ja luvata yllätysaamiaisen... Sinne ne sitten tassuttelevat. Keittiöön.

Hetkenperästä tosiaan kantautuukin selvästi havaittava kahvin ja paahtoleivän tuoksu! Ihanaa! Äitienpäivä on tässä. Minä olen äiti!Taas!

Pöytään on katettu mansikkasiideriä kuoharilasissa. Ja suloinen ruukkkuruusu siinä kaiken keskellä.  Tarjoilulautasella kinkkua,  savujuustoa, tomaatteja..... paahtoleipää ja suklaakeksejä! Äitienpäivä! 

Mies pyytää tytärtä laulamaan äidille  jotaikin kaunista. Tuikituikitähtönen kajahtaa iloisesti! Kiitos!

Päivällä grillattiin kotipihassa ja nukuttiin päiväunet. ... hm... ja ehkäpä perinteeksi muodostuu myös tämä: Miehen tavliturkin heitto ja meidän muiden varpaiden kastelu... Vesi oli hyisen kylmää!








Tästä sitten kohti juhannusta ; )

Aamunvarhaisella, vielä uniharson peittelemänä, ajatus pyrkii herättämään tähän päivään. Jään kuuntelemaan ajatusta ja niinhän tuo herättää. En tiedä olinko nähnyt unta, vai mitä se oli, mutta oman lapsuuteni keäleirillä leikatun nurmikentän tuoksu oli kovin vahva...

Niimpä annoin ajatuksen hetken harhailla uimarannalla ja lentopallo-otteluissa ja ruokajonoissa ja hartaushetkissä.... Ja siinä jännittävässä tunnelmassa, mikä kohosi, kun siskon kanssa pakkasimme putkikasseihin leirivaatetta. Minulla oli sininen putkikassi ja siskolla punainen. Kai. muistaakseni. Ja valkoiset koristenauhat. Kirkkaanvärinen, rahiseva vetoketju. Kesä.Satoi tai paistoi.

Myöhemmin kuskasin omia lapsiani samoille leireille. Ajattelin, että antaisin heillekin samanlaisia muistoja. Jälestäpäin olen kuunnellut heidän keskustelujaan, että muistoja saivat, mutta eivät yhtä seesteisiä ja auvoisia kuin omani. 

..äitienpäiväkö se näitä ajatuksia kirvoittaa. Oma äitini ompeli meille aina kesän kynnyksellä uuden kauniit kesämekot. Ne päälimmäisenä sinne leirikassiin. 

*****

Huomisesta omasta äitienpäivästäni tulee taas erilainen. Äitiyteni ensivuosen hedelmät lepattavat kuka missäkin, pitkin maailmaa. Soittivat ja pyytelivät anteeksi. Annoin anteeksi ja sanoin, että heidän onnensa on minun onneni! Että ovat itsenäisiä ja pystypäisiä. 

Huomisen äitienpäivän ilon saan jakaa tuon pikkuruisen tähtityttären kanssa. Yllätyskin askarreltiin enemmän ja vähemmän yhteistyössä... 

*****

Ja. Viimeyönä oli puhdistava myrsky. Isäntä oli illan viimeisenä käynyt etuovella tupakilla. Ovi jäänyyt pikkuisen raolleen ja yötuuli oli tempaissut sen auki kokonaan. Tässä nyt istun odottelmassa toiseten heräilylä vilpoisessa tuvassa. Villapaita päällä.


__________________

edit. anteeksi rakkaat lukijani tämän pitkän poissaolon johdosta. Meidän tietokone lopetti tietämisen ja hiljeni. mikä lie. Windows vaikeni ja siinä kaikki. Nyt saimme tämän toisen otuksen tietämään ja IHANAA olla yhteydessä MAAILMAN IHMEISIIN JA IHMISIIN.

see you

Holaa! Posti punkee laatikon pullolleen mainosta. Vappu sitä ja vappu tätä! Kivaa!  Ja tiedättekö... meidän mukulalla on perhekerhossa torstainan ihan oikeat ensimmäiset vappubileet.

NAAMIAISET!

Sille on luettu semmosta iänkaikkisen vanhaa satukirjaa isojen veljien ajalta... ja kun kysyin, että mikäs meidän neiti haluaa naamiaisissa olla, niin vastaus oli yksiselitteinen: INTIAANI PRINSESSA!

Ja koska meidän perheessä ei hirveästi maailman talouskasvua tueta, niin kopeloin taas omaa loputonta askartelu kaappiani!  Sulkia, paperia, helmiä... liimaa, kuumaliimaa... menetettyjä hermoja, intoa, vitutusta, ilakointia... komentelua, varjelua, tsiisustelua... Oikeesti, koittakaa ihmiset askarrella jotain esittelykelpoista kaksi vuotiaan kanssa!


Meillä syntyi tämmöistä jälkeä, eli tällä mennään!









Ettäpä että! Tämmöinen Lyyli meidän pirtistä sitten tenavien vappukarkeloihin kirmaa! Ehkä! Wau!

Häikäisevä aurinko vaihtui äkisti törkyiseen sateenharmaaseen. Ulkona. Ikkunan takana. Mieli nyrjähti saatuaan ensin kaksi päivää nauttia kotoisesta terassista ja siitä kevään ensimmäisestä mansikkasiideristä.

Pari aamupäivää tässä jo meni nyreillessä. Aika kauan siis, minulle. Eilen sitten nostin ompelukoneen tuvan pöydän ääreen ja vouhotin saksien kanssa KAUPASTA ostetulla kankaalla. Nyt piti tehä TELTTA! juu juu... Lapselle semmoinen sadepäivien väriläiskä leikkejä varten! 

Tämmönen tuli:



Hurrikaanissa oli ollu syksyllä hirvittävän edulline kangas-ale. Mimosa oli ihastunut tähän kolme euroa maksaneeseen kirjavuuteen. Ja lopulta kotonaan todennut, että hirvä, karsea, ällöttävä. Että ei siitä voi mitään järkevää tehdä. Joten kaksi ja puoli metriä kirjavaa matkasi takaisin äipän kätköihin! Kiitos Mimosa!

No, ja koska teltta ei saa lurpahtaa läjään kesken leikkien... niiin... tukikepeikeiksi riivin vinoon painuneesta pyykkitelineestä juuri sopivan määrän metallipuikkoja! Kertakaikkisen toimivaa ja nerokasta!

Ja kelpasi leikkiin. Tyttö ilmoitti, että aikoo nukkua tuolla teltan suojissa jopa yönsä....


 ja huom. en viittiny ommella telttaan pohjaa, koska kesällä sinnen kipittää tyttären lisäksi kuitenki liuta muurahaisia....

Katseli eilen BLOGISTANIA-ohjelmaa telkkarista. Katselin ja nauroin itseni tyytyväiseksi! Nauroin siksi, että rakastuin siihen tapaan, jolla kyseinen vierailija arvosteli omia töitään! ( Täytyy kaivella jostain muistin kätköistä se kyseinen blogi, mitä tuossa sarjassa esiteltiin) Tyyli oli kuin armollinen omani, että "tästä nyt tuli tällainen"- juttu! Että jos tohon neuleeseen tuli reikä, niin ei se ole kuin pari milliä....

Niimpä niin! Nytpä sitten esittelen teille meidän tupaa pääsiäisen aja koristaneet "munaset". Alunperin niiden piti olla puhallettuja munia, joille antaisimme uuden elämän... Mutta sitten se munien puhallus osottautui miehen mielestä ikäväksi puuhaksi... Itse en viitsinyt mokomaa vaivaa nähdä.. taikka sitten kuvittelin että mieskin jotenki osallistuisi...hhahaha!

Niin, siis aikani pyörittelin silmilläni askartelukaapin sotkuista näkymää ja sitte sohaisin vähän  kättäkin sinne... ja voillaaa.... olihan siellä pikku pussukka massamunia. Niitä tiimarin 2,5 cm halkaisjalla, joita tyttö kehden kiukunpuuskan välissää oli nyyhkien viskonut ostoskoriin. Niistä munanrakennushommiin!

Liimaa läärättiin. Erikeepperiä. Servetistä irroiteltiin VAROVASTI se ohuenohut päälimmäinen kuori.. Teeppä tuota rauhallisin mielin kaksivuotiaan hötkylän kanssa! Ja siihen mukamunaan pistettiin rautalanka koukku...

Tämmösiä tuli. Laitettiin ne kuivumaan tuvan pöydän päälle kynttelikköön. Siinäpä ne sitten kuivuivat koko pääsiäisen... nättiä tuli!




Tuossa kuvassahan tuo on kyllä pajukorin kylessä.. Miten se siihen joutui? Niin ja siinä pajukorissa oli MUN valitsemia sulkia. Kauniita sulkia pajunkissa oksissa. Kas näin :




ja ne noita neidot, ne edellisvuotiset, ne pääsivät kiikumaan keittiön ikkunaan. Kas näin: (tämä.  kuva on muuten lapsen ottama vahingonlaukaus)



Tämmöstä tälläkertaa! Nyt alan pohtimaan, että mitä ihanaa ja kivaa sitä tekisi vanhoilla iloisenvärisillä sadetakeilla....Lime, pinkki, vaaleanpunainen, keltainen, kirkkaanpunainen ja liila.! Sitä ideaa odotellessa lipitän
lisää kahvia.

***********

______________edit: se blogistanian jakso löytyi . http://areena.yle.fi/video/1334769584676___________

Eläytymiskyky on kyky, jonka toivoisi säilyvän läpi elämän... Vai oliko se myötäelämisen taito? Toisen tunteen ymmärtäminen.... Läsnäolo, kuunteleminen ja jakaminen. Tätä kaikkea tuo, ripirapi yli polvenkorkuinen opettelee päivästä toiseen, meidän arkisten aikuisten jaloissa!

Onneksi meillä on sentään teevee, netti ja kaikenmailman mediat.. vähän muka ninkuin.... apuna!

Olipa tässä eräänä aamuna taas sellainen päivä perheen aikuisella, että jokaikinen juutuupin lastenohjelma oli kovin tilattua! Tälläsin ipanan koneelle ja itte retuutin imuria. Oli hetki jumalaista kotityörauhaa... kunnes huoneen täytti kikatus, kimeä huuto ja kiljahtelu. Lapsi katsoi viatonta PINGUA!

Onhan se sitä katsonut vissiin koko pienen ikänsä. Hahmot ovat tuttuja ja niiden parissa tuntuu tapahtuvan. Tässä kyseisessä, ennennäkemättömässä jaksossa, isoveli pingu hoitaa kaksosia....


Alkaa suloisesti: Kaksoset istuvat nätisti omissa syöttötuoleissaan ja isopingu tepsuttelee ruudussa hilpeänä!




Sitten. tunnelma alkaa tiivistymään. Kaksosilla nälkä kovenee, samoin isopingun askellus syöttöuolien välissä puurolusikka käpälissään.




Ja, julmettu mikä rähinä kaksosvauvoilla... ja vaipat täynnä ja isopingulla HIRVEÄ kiire.... meteli on jykevää! Meillä ja ruudussa!





Loppu hyvin kaikki hyvin. Isopingu saa kaksosvauvat rauhoittumaan. Loppukuvassa pienokaiset nukahtavat suloisesti omiin pikku vuoteisiinsa!



Huojentava loppu... Ja tyttäremme pikku käsi hakeutuu hiirelle.. "Äitiiiiii..... tuuu klikkaamaan uudestaan!"

Onhan se sitten jännittävää tuo luontokuvaus! Ymmärrän hyvin, miten joku saa siitä aikaan ammatin, toimeentulon. rahaa leipään, leivänpääliseen ja katonkin vielä päälle. Ja ei ne ilman vaatettakaan joudu olemaan. Ne jotka osaa ja joiden linssi löytää ne makeimmat mestat. Ymmärrän. Minustakin OLISI voinut hyvinkin tulla jotain. Tai tulihan minusta! Tämmönen hyvän mielen kuvaaja!

Niiin on taas naurettu mahanahkat lepattaen, kintut suorana kiikkutuolissa, vedet silmissä ja poskilla. Lyöty kättä ottaan ja toisen olalle.. Meidän äiti se kuvaa.... makroa on justiin se mitä paljastuu kun ihmeellinen piuha on siirtänyt otoksen ruudulle. Sillälailla!

Kas näin. Teimme viikonloppuna monta mukavaa reissua kevät tulvia ihmettelemään. Sää oli mitä mahtavin ja lintujen laulu niin suloista, että lapsi tänäänkin herätessään hyväili... "yksi lensi pois..."

Ja sitten niihin kuviin(ni)


HUUMORIKUVA



1. Mikä se siinä?



SATUKUVA




2. Tässä, mun mielestä, on kallionkolossa "jäinen, sädehtivä sydän"



LUONNONILMIÖ



3. Lapsi sanoi, että "Hurttigruutten"...  Olkoon niin. Milelikuvitusmatkailu avrtaa! Hurtigruten! Sillälailla. Omenoilla on taipumus pudota ihan siihen juurille.

Ja jos tämän äidin lapsi kuvailee huoltoaseman veeseepöntössä lirisevää sinistä vettä ihanaksi hajuvedeksi, niin tiedän, että juurille pudonnut omena on  suurenmoisen lahjakas!


******

KAIKEN KAIKKIAAN! Lapseni, iso poika,  valmistuu hienomekaanikoksi! Että ihanaa, vihdoinkin minulla on myöskin jotain hienoa!

Minä tyydyn olemaan se oma jännittävä itseni. Jännittävätyyppi, sanovat!
Itse tiedän, että kyllä kyllä... olen erikoisen jännittävä.   Ja varsin hyvä jännittämään kaikkea muuta, paitsi vatsalihaksia!

Kevättuuli ja sen myrskypuuskat raekuuroineen kieppuivat pihamme yllä koko pääsiäisen. Sama hyrskynmyrsky kieppui myös meillä. Keittiössä, olohuoneessa, parissa makkarissa ja jopa alakerran saunatuvassa... Mitä? mitä? Rauhalliseksi ja hiljaiseksi kaavailtu pääsiäinen muuttui ilontäyteiseksi hyörinäksi!

No, kun siinä sitten lopulta kävikin niin, että pitkäperjantai aamuna pirisi puhelin erikoisen pitkällä äänellä. Lapsukaiseni, tai puolet heistä olivat tulleet niin VALTAVAN koti-ikävän tuntuun toisella paikkakunnalla... Että soittivat ja kysyivät, että SAAKO TULLA  KOTIIN? Pääsiäiseksi! Ja niinhän sieltä kaarsi kahden auton voimin porukkaa mamman patojen ääreen. Omat pojat, kaksi rastapää keijukaista ja rumpali. Leivoin leipää kahdessa vuorossa ja keitin sen suuremman pottukattilan useaan otteeseen. Isäntä sai savustaa sunnuntaipäivälliselle kaksi lampaanviulua ja äidin kermapilvi täytekakkau katosi suihin salaman nopeudella!

Sauna lämpesi joka ilta. Maailmaa parennettiin. Ja pikkuinen pörräsi kaikkien jaloissa kertomassa RAKKAUTTAAN! RAKASTAN RAKASTAN RAKASTAN! Ja kyllä, kyllä... sanomattakin selvää että suklaamunien metsästys sen vieraan äidin rastapääkeijukaisen kanssa oli suunnattoman hauskaa! Ja  maistui taas!

****

Nyt on arki koittanut. Kurkkua kirvelee. Ei ikävästä, vaan kevätuulessa istumisesta halkopinoilla hikisenä. Nenä vuotaa ja olo on tukala. Eilen piti viimeiset lämmityspuut käydä miesten malliin kellariin viskomassa. Sihauttaa oluttölkki vaahtoa myöten huulille ja valittaa kipeätä selkää!  Paistaa nuotiomakkaraa takki auki vastatuuleen ja hankkia itselleen lapsekkaasti flunssa!

oi oi oi.... pikaista paranemista minulle! Tänään pötkötän olohuoneen sohvalla viltin alla. Katselen suuresta ikkunasta kurkiauroja, joutsen-parvia. Niiden muuttoaika on taas ja lentoreitti näköjään tästä meidän pihan yli. Jos jaksaa köpötellä kasvihuoneen terassille, voi kuulla jopa joutsenten raskaat , kohauttavat siivenpiiskut, kun ne liitävät tuosta ylös kallion suuntaan järvelle. Lumoavaa, voimauttavaa!

Näitä pitkältä tuntuvia päiviä lapsena inhosin. Monta vuotta aikuisenakin  pääsiäisen läheistyminen nosti minulle uuvuttavan etukäteisolon. Ja sitten se tuli, tuntui, kuin mämmikin olisi kuivunut lusikkaan matkalla ropposesta suuhun. Kermaakin oli jatkettu maidolla, kuten suuressa perheessä oli tapana. Samaa kekseliästä tapaa harrastin kerman kanssa  myös monia vuosia!

Tänään omassa aikuisuudessani, yritän kovasti virittäytyä toisenlaisiin tunnelmiin. Tänään, kiirastorstaina, meninkin lapsen kanssa perhekerhoon. Tänään en siivonnutkaan hikihatussa. Enkä asettunut kärsimysnäytelmään,  jossa osani olis ollut puolihullu ja ruma marttyyri imurin varressa. Huipentumana siivottu koti ja mämmiä lusikassa puhtaan pöydän ääressä!

Lounaaksi minulle ja lapselle kelpasi eilisen illallisen tähteet. Jauhelihapihvejä ja vihaneksia.. kera juustoisen makaroonin. Siinä pihvejä mikrossa lämmitellessä ajattelin, ettäeijhän se Jeesus varmasti nokkaannu, jos minä äitinä yritän antaa ja ottaa toisenlaisen juhlapyhän, kuin mihin olen aina jämähtänyt.??? Että saisin tästä tulevasta pääsiäisestä nauttia. Silloin muistin kaappien kätköissä joikaavat edellisvuotiset noita-akat! Ilosta kirmasin kesken aterian "keskusvarastoon". Keikautin akkalauman keittiön ikkunaan ilakoimaan. ...

Tuuli pöllyttää pihamaata ja talon nurkkia sellaisella voimalla, että jos avaan talosta idänpuoleiset ikkunat ja lännen puoleisen oven, niin säästyn siltä imuroinnilta. Tuonne ne metsään pussahtavat pölykoirat, kevät tuulen selässä, se on ihan varma!

Viikolla kylvetyt ohran-oraat ovat jo pitkää heinää. Ja tuvan kynttelikössä töröttää porkkanan-värisiä kynttilöiä. Eilen askarrellut "servetti-munat" kaunistavat asetelmaa... Että kyllä täällä oikeastaan ihan pääsiäiseltä näyttää... Ilman sitä hössäystäkin. Ja jälkiruoaksi alan jo suunnitella täytekakkua... runsaalla kermapilvellä ja täyteläisillä, pikkuruisilla suklaamunilla...

Että, että ...   lensikö tänne se pääsiäisen enkeli. Vierittikin suuren kiven minun sydämeltäni ja antoi ilon ??? Kiitos siitä!